KONSEPTORIN VIIMEISET TERVEISET


!!! Konseptorin hankekausi päättyy 30.6.2014 !!!
Päätöstilaisuus 30.6.2014 klo 14.00 Hämeenlinnan Linnanpuistossa



Konseptorin hankekausi lähenee hitaasti mutta varmasti kohti loppuaan. Kolmevuotisen hankkeen aikana kehitetty toimintamalli jää elämään ja toivottavasti juurtuu myös Hämeen seudun oppilaitoksiin pysyväksi osaksi opiskelijoiden palveluja.

Hankkeen aikana toteutettujen projektien, työpajojen, tapahtumien, toimintojen ja keskustelujen kautta kerätty käyttäjäkokemus on osoittautunut erittäin positiiviseksi. Konseptorin kaltaista toimintaa selkeästi kaivataan tulevaisuuden oppimisympäristöiksi. Toimintamallia on kehitetty ja muokattu koko hankkeen aikana käyttäjälähtöiseksi, jolloin fyysisten tilojen merkitys on vähentynyt ja projektiohjauksen asenteiden merkitys kasvanut huikeasti. Kehittäminen ei kuitenkaan ole valmista, vaan tämänkaltaista toimintamallia on pidettävä jatkuvassa muutostilassa ympäristön ja opiskelijoiden mukana.

Konseptorin kautta toteutettujen projektien dokumentointiin ja kuvauksiin voi tutustua myös hankkeen loputtua täällä blogissamme. Tiedot päivittyvät vielä kesäkuun aikana.

Kutsumme kaikki hankkeessa mukana olleet, toimintaamme törmänneet sekä kaikki muut innovaatioista innostuneet keskustelemaan menneistä vuosista ja niiden tuotoksista kesäiselle niitylle.

Pidämme Konseptorin päätöstilaisuuden 30.6.2014 klo 14.00 Hämeenlinnan Linnanpuistossa!

(linnan ja järven välisellä nurmialueella, leikkipuiston vieressä)


Teemana Kesäinen puistopiknik ilman agendaa ja suunniteltua ohjelmaa. Pukukoodi vapaa mutta pakollinen ja fiilis ehdottomasti positiivinen! Omat eväät mukaan, joskin Konseptori pientä suolaista ja kuplivia virvokkeita tarjoaakin. Myös kesäpelejä tai muuta ohjelmaa saa ehdottaa tai tarjota muiden nautinnoksi. Kaikenkokoiset ja karvaiset avecit ovat tervetulleita. Ei ilmoittautumispakkoa, mutta mahdollisten tarjoilujen varalta toivottavaa.

Myrskyn tai sateen sattuessa muutamme suunnitelmia ja siirrymme nauttimaan keskustan lounasvaihtoehdoista sekä mahdollisesti tutustumaan illan ravintolatarjontaan. Konseptorin päättäjäisten liikkeitä voit seurata fb:n, twitterin, foursquaren ja instagrammin kautta sillä toivomme aktiivista dokumentaatiota mukana olevilta. #konseptori


Kiitän kaikkia vuosien varrella mukana olleita opiskelijoita, yrittäjiä, opettajia sekä kaikkia muitakin toimijoita! Olette olleet luomassa Hämeenlinnaan uutta ja innostavaa yhteisöä, jossa mitkään esteet eivät ole ylitsepääsemättömiä ja joille ongelmat ovat vain ratkottavia palapelejä! Huikeita ideoijia ja älyttömiä energiapakkauksia kaikki! Konseptori on teidän avullanne kehittynyt ideasta innovaatioalustaksi, jossa kuka tahansa voi kehittää omista ideoistaan liiketoimintaa! Kiitos!


Konseptorin toimijoiden puolesta,
Laura Lehto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti